Therapeia-säätiö logo

Yrjö O. Alanen: AALLOSTA SHAKESPEAREEN JA SIMENONIIN. Psykiatrin esseitä klassikoista, 2003, 262 s.

Turun yliopiston psykiatrian emeritusprofessori Yrjö Alanen on kansainvälisesti merkittävä psykoosien psykoterapeuttisesti painottuneen hoitosuuntauksen ja perheterapian kehittäjä. Hän johti 1980-luvulla valtakunnallista skitsofreniaprojektia, jonka hän liittää itse uransa parhaimpiin ja eniten iloa tuottaneisiin kokemuksiin. Yrjö Alasen lähestymiselle on tunnusomaista potilaiden hyvin laaja-alainen ymmärtäminen ja heidän auttamisensa kanssaihmisyytenä. Hänen elämäntyönsä on inhimillistänyt psykiatriaa.

Esseekokoelma Aallosta Shakespeareen ja Simenoniin tuo esiin uuden ulottuvuuden Yrjö Alasesta. Tämän teoksen aihepiiriä ennakoi jo vuonna 1981 ilmestynyt Dostojevskin hyvä ja paha. Kirjoittajan elävä taiteen ja etenkin kirjallisuuden harrastus on tuottanut meille lukijoille kiehtovan ja innostavan lukukokemuksen.

Saamme tutustua Aallon arkkitehtipersoonallisuuteen ja Strindbergin kriiseihin ja luomistyöhön. "Kolmen mestarillisen pienoisromaanin" lähtökohdat ovat vahvasti kirjoittajan omissa elämyksellisissä lukukokemuksissa, joista välittyy Dostojevskin, Marquesin ja Meren nerokkuus ja arvoituksellisuus. "Selma ja isä" käsittelee Selma Lagerlöfiä. Yrjö Alasen kumppanuudessa saamme liikkua myös Pakkalan, Kihlmanin ja Pulkkisen romaanitaiteessa ja hakea vastausta kirjoittajan kysymykseen "Onko Suomessa syvyyspsykologista romaanitaidetta?" Teoksen toiseksi viimeisessä esseessä "Hamlet ja psykoanalyytikot" kirjoittaja vie meidät pelkistetysti psykoanalyyttisen kirjallisuudentutkimuksen piiriin, jossa hän arvostaa kirjallisuutta omana maailmanaan. Lopuksi Alanen tarkastelee Simenonin komissario Maigretia ja hänen menetelmäänsä hieman kevyemmin vedoin.