Donald W. Winnicott: NÖPÖ - Kuvaus pienen tytön psykoanalyyttisesta hoidosta, 2008

Ishak Ramzy (toim.) kirjoittaa teosesittelyssään: ”Edesmennyt tohtori Winnicott kirjoitti tämän intiimin ja kiehtovan tapausselostuksen laittaen sen sitten syrjään. Nyt, kymmenkunta vuotta myöhemmin, kun Nöpön hoito on päättynyt, on lopultakin mahdollista julkaista tämä ainutlaatuinen tapauskertomus.”

Teos kuvaa pienen Nöpöksi kutsutun tytön hoitoa. Nöpö oli hoidon alkaessa hiukan yli kaksivuotias ja hoito jatkui kolmen vuoden ajan.

Hoitokertojen kuvauksen ohella teoksessa lainataan Nöpön vanhempien Winnicottille kirjoittamia kirjeitä sekä tämän arvokkaita kommentteja niihin. Winnicottin kommentit ja muut viestit havainnollistavat hoidon kehitystä ja hänen teoreettista käsitystään tapahtumien kulusta.

Nöpö on eloisa kuvaus kahden ihmisen yhteisestä työstä ja leikeistä, niiden tarkoituksenmukaisesta intensiteetistä ja ilosta. Lukijalla on harvinainen tilaisuus päästä vastaanoton yksityisyyteen tutkimaan lapsen ja terapeutin työskentelyä.

Kirja on antoisaa luettavaa lasten kanssa työskenteleville ammattilaisille sekä kaikille lapsista ja heidän kehityksestään kiinnostuneille.

Pirkko Siltala: ASKELISTA, JOTKA OTAMME - Psykoanalyyttisia esseitä, 2007, 447 s.

Filosofian lisensiaatti, psykoanalyytikko Pirkko Siltalan laaja kiinnostus elämän ja psykoterapian eri kysymyksiin tarjoutuu luettavaksi hänen kirjoittamassaan kahdessakymmenessä esseessä.

Näissä esseissään hän käsittelee vankan kokemuksensa ja tietämyksensä avulla niin taiteeseen kuin ihmisen elämänkaareen ja sairastamiseen liittyviä kysymyksiä. Hän kehittelee edelleen näkemyksiään ja liittää uusinta psykoanalyyttista teoreettista tietoa aikaisempaan ajatteluunsa.

Pirkko Siltala kirjoittaa mm. varhaisesta vuorovaikutuksesta, tytön kasvamisesta naiseksi, vanhemmuudesta, vanhuudesta, kuolemasta. Hän valottaa symbolisaation kehitystä, tiedostamattoman olemusta, jälkikätisyyttä sekä skitsofreniaa ja depressiota. Siltala kertoo myös ruumiillisesta sairastamisesta.

Katkelmat psykoterapiasta, kaunokirjallisuudesta, kansanrunoudesta ja taiteesta elävöittävät ja syventävät Pirkko Siltalan vahvaa teoreettista pohdintaa. Hänen tekstinsä puhuttelee meitä omalla herkällä ja syvää kokemista ilmaisevalla tavalla.

Judith Wallerstein, Julia Lewis ja Sandra Blakeslee: AVIOERON PERINTÖ - ERON LAPSET AIKUISINA, 2007, 339 S.

Tämä kirja on jokaiselle, joka joutuu tekemisiin avioeron kanssa. Kun kirja julkaistiin Yhdysvalloissa 2000-luvun alussa, se sai valtaisan julkisuuden. Wallerstein rikkoo yleiset myytit avioeron vaikutuksista lapseen.

Judith S. Wallerstein kertoo avioeron pitkäaikaisista vaikutuksista lapsiin. Wallersteinin tutkimusryhmä seurasi eron lapsia jopa 25 vuotta. Hän kertoo lasten kohtaloista, jotka havainnollistavat elävämmin kuin mikään tilasto, miten lapsi kokee avioeron. Usein unohdetaan, että avioero merkitsee eri asioita aikuisille ja lapsille.

Wallerteinin mielestä avioerolapset maksavat vanhempiensa vapaudesta karvaasti; kohtalokkainta on, mikäli lapselle kehittyy aikuisena vaikeus luoda hyviä ja kestäviä parisuhteita. Hän kannustaa vakavasti pariskuntia pysymään naimisissa, jos heillä on lapsia. Hän antaa myös käytännönläheisiä ohjeita, kuinka lapset otetaan erossa huomioon.

Avoin keskustelu tästä nykypäivänä niin tavallisesta perhetilanteesta olisi tärkeää sekä yhteiskunnallisella tasolla että psykoterapeuttista työtä tekevien kesken. Myös vanhemmat olisi saatava keskusteluun mukaan.

LASTENPSYKOTERAPIA JA SEN VUOROVAIKUTUKSELLISET ULOTTUVUUDET. Toim. Marja Schulman, Mirjam Kalland, Anna-Maija Leiman ja Pirkko Siltala, 2007, 453 s. 

Lapsen kasvu aikuiseksi on parhaimmillaankin pitkä, haasteellinen ja toisinaan kivulias prosessi. Useimmiten lapsi saa tähän riittävästi tukea omilta vanhemmiltaan ja välittömästä kasvuympäristöstään. Mutta toisinaan lapsi kohtaa liian paljon haasteita liian varhain, tai  tapahtuu jotain traumaattista kehitysvaiheissa, joissa hän on erityisen haavoittuva. Näitä lapsen kohtaamia haasteita voivat olla esimerkiksi sairauden, kuoleman tai perheen hajoamisen aiheuttama perheenjäsenen menetys, lapsen oma sairaus tai  lapsen adoptio- tai sijoitustausta. Kasvuolosuhteiden vaikeutumisen ja vanhempien psyykkisten voimavarojen heikentymisen seurauksena  lapsi on voinut  jäädä  selviytymään liiaksi oman itsensä varaan ilman että hänen pahaa oloaan on tavoitettu.  Silloin lapsi saattaa tarvita psykoterapeuttista hoitoa.

Lastenpsykoterapia onkin viimeisten vuosikymmenten ajan kasvanut yhä tärkeämmäksi osaksi psykoterapeuttisia hoitoja, ja se poikkeaa monella tavalla aikuisten hoidosta. Aikuispsykoterapiassa sopimuksen osapuolina on kaksi aikuista. Lastenpsykoterapiassa lapsen ja terapeutin lisäksi osapuolina ovat lapsen vanhemmat tai lapsen hoidosta vastaavat aikuiset. Lastenpsykoterapia herättääkin monia kysymyksiä. Miten lapsi ymmärtää terapian ja sen puitteet? Kuinka lapsi työstää kokemuksiaan psykoterapiassa?   Onko lasten psykoterapialla vaikutusta lapsen kehitykseen? Mitä tarkoittaa vanhempien kanssa tehtävä työ?  Millaiseksi muodostuu  lapsen ja terapeutin välinen suhde?

Kirjan tavoite on  tutustuttaa lukija käytännönläheisellä tavalla lastenpsykoterapiaan, sen lähtökohtiin, tavoitteisiin ja prosessiin. Kirjassa on myös monta koskettavaa tarinaa lapsesta, lapsen tavasta kertoa kärsimyksistään, sekä eheytymisestä. Kirja on tarkoitettu lastenpsykoterapiaa opiskeleville, lastenpsykoterapeuteille ja muille  ammattihenkilöille sekä lastenpsykoterapiasta kiinnostuneille.

PSYKOANALYYSIN ISÄT JA ÄIDIT. Teoreettisia näkökulmia. Toim. Kristiina Mälkönen, Pirkko Sammallahti, Kristina Saraneva ja Terttu Sitolahti, 2006, 410 s.

Psykoanalyysi on viimeisen 100 vuoden aikana eriytynyt perustaltaan moniteoreettiseksi. Kadottamatta kosketusta Sigmund Freudin oivalluksiin ihmismielen kerroksellisuudesta omaperäiset ajattelijat ovat käytännön työnsä innoittamina uudentaneet ja täydentäneet psykoanalyysin teoriapohjaa sekä kehittäneet hoidollisia lähestymistapoja. Jälkimoderni psykoanalyysi koostuu suuntauksista, jotka pyrkivät ymmärtämään ihmisen sisäisen maailman kehitystä ja dynamiikkaa erilaisista näkökulmista sekä kuvaamaan sitä osittain uusilla käsitteillä.

Kirjan tavoite on tutustuttaa lukijaa merkittävimpien eurooppalaisten tutkijapersoonallisuuksien ajatteluun. Monien ansiokkaiden teoreetikkojen joukosta kirjaan ovat valikoituneet psykoanalyytikot, joiden näkemykset tulevat toistuvasti vastaan tämän ajan ammattikirjallisuudessa.

Mukana ovat Sigmund Freud, Melanie Klein, Donald W. Winnicott, Wilfred R. Bion, André Green, Jacques Lacan, Julia Kristeva ja Peter Fonagy. Näkökulmia täydentää katsaus aivotutkimuksen löytöjen ja psykoanalyysin välisiin yhteyksiin.

Kirja on tarkoitettu psykoanalyytikoille ja psykoterapeuteille sekä alan opiskelijoille. Se soveltuu kaikille, jotka ovat kiinnostuneita syventämään ymmärrystään psykoanalyyttisen ajattelun moninaisuudesta.

Ludvig Igra: MUUTOKSIA SISÄISESSÄ MAAILMASSA. Narsismista, identifikaatiosta ja sisäisestä objektista, 2006, 212 s.

Kungfutse (551 - 479 eKr. ) on sanonut: ” Kaikkein tärkeintä on asioiden nimeäminen” ja ”Kun sanat menettävät merkityksensä, ihmiset menettävät vapautensa”. Nämä ajatukset kuvaavat myös tämän kirjan keskeistä sisältöä. Ruotsalainen psykoanalyytikko, psykologi Ludvig Igra (1945 - 2003 ) vertaa kirjassaan Israelin valitun kansan 40 vuotta kestänyttä vaellusta erämaasta ihmisen mielen kehitykseen psykoanalyysin tiellä: määränpää häämöttää, mutta matkalla on houkutuksia, jotka hidastavat etenemistä. Ludvig Igra saa valaisevien esimerkkiensä avulla Melanie Kleinin (1882 - 1960) ja Wilfred Ruprecht Bionin (1897 – 1979) psykoanalyyttiset käsitteet elämään. Tekstin käsitteet hahmottuvat paitsi ihmisten välisissä tilanteissä myös lukijan oman mielen sokkeloissa, joihin tulee lisävaloa ja –ymmärrystä. Lukija ei voi välttyä sisäisen prosessin käynnistymiseltä.

”Mikä ei vielä ole saanut muotoa, tarvitsee mahdollisuuden kypsyä ehyeksi hahmoksi omassa tahdissaan ja omalla tavallaan. Tarvitaan luottamusta siihen, että merkityskuviot ja –yhteydet tulevat näyttäytymään. Mikäli yksilö ei kestä epätietoisuutta ja epävarmuutta, hän tulee tuntemaan kiusausta ennenaikaisiin ja pakotettuihin ratkaisuihin, jotka vievät hänet kauemmaksi itsestään.” Ajatukset ovat runoilija John Keatsin (1795 - 1817). Kyseessä on Keatsin luoma käsite negatiivinen kyky, jonka merkitystä sekä W.R. Bion että Ludvig Igra korostavat.

Margareta Brodén: Raskausajan mahdollisuudet, 2006, 300 s.

Raskausaika on tärkeä vaihe, jossa on mahdollisuus muutokseen ja suhteiden kehittymiseen. Lapsi tulee maailmaan, naisesta ja miehestä tulee vanhemmat, syntyy perhe. Odotusaikana tuleva äiti ja isä ovat tunteiltaan avoimia. Tämä avoimuus saatta kuitenkin tuoda pintaan pelottavia, kipeitä asioita, jolloin synnytystä odotetaan jopa kauhulla. Tunne-elämän myllerrys antaa mahdollisuuden kohdata pelkoja, mutta myös löytää rakentavia, lohduttavia muistoja elämän ja ihmissuhteiden uudelleenarvioimiseksi.

Brodénin kirja puhuttelee kaikkia, jotka eri tavoin työskentelevät lasta odottavien perheiden kanssa. Siinä kuvataan ajattelutapaa ja menetelmiä, joiden avulla voidaan auttaa vanhempia ottamaan vastaan lapsensa, helpottaa lapsen tulemista osaksi perhettään, merkitykselliseksi vanhemipiensa mielessä ja arkielämässä silloinkin, kun tilanne näyttää melkein toivottomalta.

Margareta Brodén on psykologi ja psykoterapeutti, joka on kirjoittanut väitöskirjan varhaisen vuorovaikutusken hoidosta. Hän huomasi työssään jo varhain, että lasten ja perheiden ongelmiin tartutaan usein liian myöshään. Niinpä hän on suunnannut tutkimusta ja hoitoa aina vain varhaisempiin vaiheisiin toiminnassaan Malmössä lastenpsykiatrisessa avohoitoyksikössä, Victoriagårdenissa. Hän on myös arvostettu kouluttaja.

Pirjo Lehtovuori: "Kyllin lähellä - riittävän kaukana". Inhimillinen vuorovaikutus psykoanalyyttisessa psykoterapiaprosessissa. Tutkielmasarja nro1, 2006, 48 s.

PsL, psykoanalyytikko Pirjo Lehtovuori tarkastelee tutkielmassaan psykoanalyyttisen psykoterapiaprosessin mahdollistamaa varhaisten vaille jäämisten hoidollista kohtaamista. Painopisto on terapeutti-potilas -vuorovaikutussuhteen erityislaadun kuvaamisessa. Keskeiset psykoanalyyttisen psykoterapian peruskäsitteet, mm. transferenssi, vastatransferenssi ja vastarinta, nivoutuvat varhaiseen vaille jäämiseen liittyvien potilasesimerkkien kautta psykoterapeuttisen hoitosuhteen käytännönlähieiseen ja teoreettiseen tarkasteluun.

Kattavana psykoterapiaprosessin etenemisen kuvauksena tutkielma soveltuu hyvin psykoterapeuttien opetuksessa käytettäväksi ja on antoisa laajemmallekin lukijakunnalle kuvauksena siitä, mistä terapeuttisessa vuorovaikutuksessa on kysymys.

Pirjo Lehtovuoren koulutusanalyytikkotutkielma julkaistaan ensimmäisenä teoksena Therapeia-säätiön tutkielmia-julkaisusarjassa.

Ellen S. Jaffe: SYNTYMÄLAULUJA - BIRTH SONGS, 2005, 74 s.

SYNTYMÄLAULUT ovat runoja elämän ytimestä - lapsen odotuksesta, syntymästä ja varhaisvaiheista. Näihin tilanteisiin liittyy voimakkaita kokemuksia ja tunteita, jotka kuitenkin yllättävän usein vain ohimennen sivuutetaan tai joista ei edes puhuta.

Kanadalainen lastenpsykoterapeutti ELLEN S. JAFFE käy runoissaan läpi lapsen syntymän eri vaiheita, unohtamatta niitäkään lapsia jotka eivät koskaan syntyneet tai jotka katosivat varhain. Hän katsoo tilanteita sisältäpäin, sekä terapeutin että äidin kokemuksella, vaikeita tunteitakin lempeästi ymmärtäen.

Kirjasen runot, niiden selitykset sekä psykoterapeutti Marja Schulmanin esipuhe muodostavat kokonaisuuden, joka on valoisa ja terapeuttinen. Mukana ovat myös alkuperäiset englanninkieliset runot. Hyvää tekevä kirjanen kaikille, niin naisille kuin miehillekin!

Françoise Davoine: HULLU ÄITI, 2005, 276 s. 

Entäpä jos psykoosi ei olisikaan biolääketieteen tutkimuskohde? Ymmärtäisivätkö humanistiset tieteet hulluutta paremmin kuin psykiatria? Jospa hulluus ei olisikaan tutkimuksen kohde vaan tutkimustutkimusmenetelmä?

Näitä kysymyksiä pohtii ranskalainen psykoanalyytikko Françoise Davoine teoksessaan ”Hullu äiti”. Hän löytää psykoanalyysin suullisen perinteen lähteet keskiajan ja renessanssin narrien ilveilyissä, Amerikan intiaanien perinteessä ja Japanin nô-näytelmissä. Artaud’n  ”julmuuden teatteri” ja Kantorin ”kuoleman teatteri” ja psykoanalyyttinen psykoositerapia ovat olleet tuon perinteen jatkajia.

Hulluus tutkii reaalista ja niitä historiallisia katastrofeja, jotka on suljettu virallisen historian ulkopuolelle. Siksi hulluuden tutkimus edellyttää uutta tiedekäsitystä, joka palauttaa subjektin tieteelliseen tutkimukseen. Davoine arvostelee psykiatriaa, joka luokitteluhulluudessaan ja lääkintäraivossaan on kadottanut subjektin työvälineenä. Myös psykologia on suostunut ihmisen esineellistämiseen. Ihmistieteet joutuvatkin nykyään perustelemaan subjektiivisuuttaan vetoamalla luonnontieteisiin. Erwin Schrödinger, kvanttifysiikan yhtälöiden kehittäjä, vaati subjektin palauttamista tiedekäsitykseen. Hänen lisäkseen Davoine käyttää myös René Thomin matemaattista katastrofiteoriaa määritellessään terapeutin paikkaa hulluuden analyysissa.

Teoksessa esitetty hulluuden analyysi perustuu Jaques Lacanin tulkintaan psykoanalyysista ja Ludwig Wittgensteinin kielifilosofiaan. Psykoosihoitojen pioneerianalyytikoista nousevat teoksessa esiin ennen kaikkea Sullivan ja Benedetti.

Teos on kirjoitettu kertomukseksi, jossa tekijän subjektiivisuus toimii tutkimusvälineenä. Teoriaa havainnollistavat monet koskettavat tapausselostukset.

Johan Cullberg: PSYKOOSIT - kokoava näkökulma, 2005, 392 s.

Johan Cullberg on psykiatrian professori ja psykoanalyytikko. Hänellä on pitkä kokemus sekä kliinisestä että tieteellisestä työstä. Johan Cullberg on erityisen kiinnostunut psykoosiin sairastuneista. Hän on saanut Ruotsin Akatemian palkinnon vuonna 1987 ja Ruotsin Kirjankustantajien Yhdistyksen tietokirjapalkinnon vuonna 1991.

Psykoosit-kirja perustuu sekä Johan Cullbergin laajaan teoreettiseen tietämykseen ja edelleen kehittelyyn että ennen kaikkea omiin kokemuksiin psykoosipotilaiden parissa. Kirjaa lukiessa syntyy psykiatrisiin diagnoosiluokituksiin tottuneelle rajoja rikkova näkemys psykooseista ja psykoosin rajalla olevista tiloista. Tekstistä välittyy potilaiden kokemus ja sitä kuuntelevan kliinikon näkemys. Kirja ei ole puiseva teoreettinen esitys mielen syvimmästä sairastumisesta, vaan kirjaa lukee kuin jännitusromaania. Päätelmät ovat loogisia ja tapausselostukset elävoittävät teoriaa niin, että psykooseista tietämätönkin saa ymmärrettävän kuvan.

Kirja auttaa ymmärtämään monesti käsittämättömältä vaikuttaviin psykoottisiin tiloihin sisältyvän inhimillisen tason. Lisäksi se antaa tärkeää tietoa tämän hetken taustasta ja monista muista keskeisistä näkökulmista. Kirjan luettuaan voi luopua monista psykooseihin liittyvistä uskomuksistaan ja perusteettomista peloista. Lukijalle syntyy eheämpi ja kokemuksellisempi suhde psykoosien maailmaan.

ROHKEUS TOTUUTEEN. Martti Siiralan juhlakirja.                                                            Toim. Marja-Leena Heinonen, Johannes Myyrä, Viljo Räkköläinen, Pirkko Siltala ja   Tuomo Välkki, 2004, 192 s.

Marraskuun 29.-30. vuonna 2002 Finlandia-talossa järjestettiin Therapeia-säätiön perustajan, psykoanalyytikko Martti Siiralan 80-vuotispäivien kunniaksi juhlaseminaari.

Tämä Martti Siiralan juhlakirja kokoaa yhteen tuon seminaarin antia. Psykoanalyyttista ja psykoterapeuttista aihepiiriä on lavennettu ottamalla mukaan uskonnon, taiteiden, musiikin, elokuvan ja arkkitehtuurin alueita koskettavia kirjoituksia.

Kirjassa käsitellään Martti Siiralan elämäntyön ja ajattelun keskeisiä elementtejä hänen laaja-alaisuuttaan eri näkökulmista lähestyen.

Kirjoittajat: Jukka Aaltonen, Gaetano Benedetti, Mikael Enckell, Jean-Max Gaudillière, Arno Gruen, Marja-Leena Heinonen, Juhani Ihanus, Tuomo Mannermaa, Johannes Myyrä, Juhani Pallasmaa, Juhani Rekola, Viljo Räkköläinen, Pirkko Siltala, Susanna Välimäki.

Risto Fried: FREUD ON THE ACROPOLIS - a detective story, 2003

656 pages;  includes appendix: Sigmund Freud: A disturbance of memory on the Acropolis.   An open letter to Romain Rolland on the occasion of his seventieth birthday.

Risto Fried (1930-2004) was born in Paris. He was awarded the Ph.D. in Clinical Psychology (The psychogenesis of paranoid delusion in women, Harvard University 1957). Professor Fried lived in Finland since 1968 teaching, training and doing research at the University of Jyväskylä and several other Finnish universities.

This book is a critical study of Freud’s essay “A disturbance of memory on the Acropolis” (1936). The author had noticed that the deceptively simple essay sums up the fruits of Freud’s lifelong self-analysis. Finding it impossible to reconcile the widely different views of commentators, Fried left for Athens.

Joyce  McDougall: TUHATKASVOINEN EROS
Psykoanalyyttinen tutkimusmatka ihmisen seksuaalisuuteen, 2003, 277 s.

Joyce McDougall tarjoaa psykoanalyysin lähtökohdaksi metaforan mielestä teatterina, jonka näytännöt ovat niin yksityisiä, ettei edes tietoisella minällä ole niihin pääsyä ja näytelmät klassikoita, joiden käsikirjoittaja on sama tuntematon minä, joka luo unet, laatii neuroottisen oireen kaavan, virittää identtisen navigointivirheen jokaiseen rakastumisyritykseen tai punoo perversion juonen.

Tuhatkasvoinen Eros on teos, jossa Joyce McDougall palaa psykoanalyysin kovaan ytimeen, seksiin. McDougallin tapauskertomuksissa lukija tulee tutunomaiseen maailmaan, joka muistuttaa tunnelmaltaan Freudin vastaanottoa. Myös McDougallin pariisilaiset ovat sosiaaliselta fasadiltaan moitteettomia sivistyneitä eurooppalaisia, jotka tulevat hakemaan apua varsin siivoilta vaikuttaviin vaivoihinsa: allergiat kiusaavat, luomisvoima on kateissa, esiintymiskammo piinaa tai kestävää parisuhdetta on vaikea solmia. Psykoanalyyttisen tutkimuksen aikana heidän sisäisen maailmansa varjoista alkaa kuitenkin erottua niitä monia Eroksen kasvoja, jotka kaihtavat päivänvaloa ja ovat toinen toistaan rujompia. Transferenssin illusorisella ei-kenenkään-maalla potilaiden perverssit pyyteet voivat kohdistua analyytikkoon, mutta potilaan – ja lukijan – helpotukseksi McDougall ei harhaudu moraalin sivupoluille vaan vastaa itseensä kohdistuvaan Eroksen katseeseen hätkähtämättä ja jatkaa tyynen uteliaana ja psykoanalyysin etoksen mukaisesti merkitysten etsimistä.  McDougallin psykoanalyysissä ahdistettu minä saa liikkumavapautta sitä mukaa kun sisäisen maailman käsittämättömiä, pimeitä ja kiellettyjä alueita tulee merkityksen piiriin aivan kuten ranskalaisessa traditiossa luetaan Freudin maksiimi: ”Wo Es war, soll Ich werden”.

Yrjö O. Alanen: AALLOSTA SHAKESPEAREEN JA SIMENONIIN. Psykiatrin esseitä klassikoista, 2003, 262 s.

Turun yliopiston psykiatrian emeritusprofessori Yrjö Alanen on kansainvälisesti merkittävä psykoosien psykoterapeuttisesti painottuneen hoitosuuntauksen ja perheterapian kehittäjä. Hän johti 1980-luvulla valtakunnallista skitsofreniaprojektia, jonka hän liittää itse uransa parhaimpiin ja eniten iloa tuottaneisiin kokemuksiin. Yrjö Alasen lähestymiselle on tunnusomaista potilaiden hyvin laaja-alainen ymmärtäminen ja heidän auttamisensa kanssaihmisyytenä. Hänen elämäntyönsä on inhimillistänyt psykiatriaa.

Esseekokoelma Aallosta Shakespeareen ja Simenoniin tuo esiin uuden ulottuvuuden Yrjö Alasesta. Tämän teoksen aihepiiriä ennakoi jo vuonna 1981 ilmestynyt Dostojevskin hyvä ja paha. Kirjoittajan elävä taiteen ja etenkin kirjallisuuden harrastus on tuottanut meille lukijoille kiehtovan ja innostavan lukukokemuksen.

Saamme tutustua Aallon arkkitehtipersoonallisuuteen ja Strindbergin kriiseihin ja luomistyöhön. "Kolmen mestarillisen pienoisromaanin" lähtökohdat ovat vahvasti kirjoittajan omissa elämyksellisissä lukukokemuksissa, joista välittyy Dostojevskin, Marquesin ja Meren nerokkuus ja arvoituksellisuus. "Selma ja isä" käsittelee Selma Lagerlöfiä. Yrjö Alasen kumppanuudessa saamme liikkua myös Pakkalan, Kihlmanin ja Pulkkisen romaanitaiteessa ja hakea vastausta kirjoittajan kysymykseen "Onko Suomessa syvyyspsykologista romaanitaidetta?" Teoksen toiseksi viimeisessä esseessä "Hamlet ja psykoanalyytikot" kirjoittaja vie meidät pelkistetysti psykoanalyyttisen kirjallisuudentutkimuksen piiriin, jossa hän arvostaa kirjallisuutta omana maailmanaan. Lopuksi Alanen tarkastelee Simenonin komissario Maigretia ja hänen menetelmäänsä hieman kevyemmin vedoin.

Marja Schulman: VAUVAHAVAINNOINTI - oppia observoimalla, 2002, 3.p., 135 s.

Äitiys on läsnäolevaa tapahtumista, jonka kehittymisen seuraamiseen vauvahavainnointi paneutuu. Miten äidin ja vauvan yhteinen universumi syntyy, miten äidin uneksunnan kautta vauvan tietoisuus omasta itsestä alkaa kehittyä jne.

Nämä ja monet muut äitinä olemisen vaikeudet ja ilot hahmottuvat hienosyisesti Ester Bickin kehittämän vauvahavainnointimenetelmän suomalaisen pioneerin ja alan kouluttajan Marja Schulmanin kokemuspohjaisen, viisaan ja välittävän teoksen kautta, jota tullaan käyttämään alan koulutuksessa, mutta joka avaa uusia näkymiä äitiydestä ja isyydestä niin uusille kuin jo ruotuunastuneille vanhemmille auttaen ymmärtämään omia ehkä hämmentäviäkin kokemuksia.